Amazon ja koronavirus

Amazon ja koronavirus

Pandemialla on pysyvät vaikutukset

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus eli SARS-CoV-2 epidemia on iskenyt kovaa niin terveydenhuoltoon kuin talouteenkin. Maailma ei tule palaamaan “normaaliksi” tämän pandemian jälkeen vaan asiat kehittyvät ja muuttuvat ja tietyistä asioista muodostuu uusi normaali.

On jo nyt nähtävissä, että sellaiset asiat kuin etätyö ja verkkokauppa tulevat olemaan tämän pandemian ”voittajia”. Jopa kaikkein taantumuksellisemmat organisaatiot tulevat ottamaan etätyön käyttöön normaalina työskentelytapana pakon edessä.

Verkkokaupan voittokulkua ei myöskään voi pysäyttää ja myös ruoan verkkokauppa ajaa itsensä lopullisesti läpi tämän pandemian mainingeissa.

Pandemian vaikutukset Amazon myyntiin

Myöskään Amazon ei ole säästynyt koronaviruksen vaikutuksilta. Miten koronavirus on vaikuttanut Amazoniin ja erityisesti Amazon-myyntiin?

Amazon tilaukset ovat itse asiassa räjähtäneet tiettyjen tuoteryhmien osalta ja Amazon on palkannut 100.000 uutta työntekijää maaliskuusta lähtien vastaamaan kasvavaan kysyntään.

Toisaalta se on joutunut rajoittamaan FBA myyjien uusia tavarantoimituksia ei välttämättömyystarvikkeiden osalta.

Amazon ottaa huomioon monia eri tekijöitä määrittäessään, mille tuotteille se antaa luvan uusien toimitussuunnitelmien tekoon (shipping plan). Näitä tekijöitä ovat: kuuluuko tuote korkean kysynnän tuotteisiin, joita asiakkaat tarvitsevat juuri nyt, nykyiset varastotasot, Amazon varaston kapasiteetti ja terveysviranomaisten ohjeiden noudattaminen.

US ja EU myyjät voivat tarkistaa tilanteensa omien tuotteidensa osalta Seller Centralista Restock Inventory sivulta tai Restock raportilta.

Olemassa olevien myyjien osalta tilanne voi olla hyvä tai sitten huonontunut riippuen millaisia tuotteita on myynyt. Jos tuotteet eivät kuulu välttämättömyyskategoriaan, niin ongelmia on tällä hetkellä uusien toimitusten kanssa sekä viiveitä on myös asiakastoimituksissa.

Vaikutukset hankintoihin ja rahtiin

Koronavirusepidemia sai alkunsa Kiinan Wuhanista ja siellä tehtiin todella massiivisia toimenpiteitä, joilla virus on nyttemmin saatu kuriin. Tehtaita oli paljon suljettuna aivan alkuvuodesta, mutta nyt tehtaat on saatu jälleen avattua.

Osalla tuotteista on kuitenkin toimituksissa pidempiä viiveitä kuin normaalissa tilanteessa, koska tilausjonoja on ehtinyt muodostumaan.

Lisäksi rahdit voivat kestää pidempään sekä niiden hintataso voi olla korkeampi kuin normaalisti.

Amazonin tekemät omat toimenpiteet

Amazon on tehnyt myös omaan toimintaansa eriasteisia muutoksia viime aikoina. Muutoksia on tehty mm. toimintaprosesseihin, tuotteiden kanssa toimiva henkilöstö käyttää maskia sekä työntekijöiltä mitataan säännöllisesti kuume, jotta voidaan varmistaa sekä henkilöstön turvallisuus että myös lähetettyjen tuotteiden puhtaus.

Alla olevassa listassa on kattavasti ne muutokset, joista Amazon on kertonut.

Amazon pitää omaa omaa Covid-19 blogia, jossa se jakaa päivittäin uutta tietoa tilanteesta ja kertoo mahdollista muutoksista.

Huhtikuu 15: Amazon affiliate komissioiden tasoa on laskettu merkittävästi.

Huhtikuu 13: Amazon on ilmoittanut, että se alkaa purkaa lähetyskieltoa ei välttämättömyystuotteiden osalta.

Huhtikuu 13: Amazon suunnittelee palkkaavansa vielä 75.000 uutta työntekijää lisää vastatakseen kovaan kysyntään.

Huhtikuu 9: Amazon ilmoitti, että se ei jäädytä niiden myyjien myyntitilejä, joilla on ongelmia toimittaa tuotteita asiakkaille sovitussa ajassa.

Huhtikuu 6: Amazon ei edelleenkään ota vastaan muita lähetyksiä kuin välttämättömyystuotteiden vaikka kiellon piti päättyä 5. huhtikuuta.

Huhtikuu 3: Amazon on ilmoittanut, että tämän vuoden Prime Day siirtyy ainakin elokuulle.

Maaliskuu 31: Amazon ilmoitti, että se hyvittää tiettyjä varastointimaksuja usealla markkinapaikalla.

Maaliskuu 21: Amazon ilmoitti, että Italian ja Ranskan markkinapaikka toimittaa toistaiseksi vain tuotteita, jotka Amazon on luokitellut välttämättömyystuotteiksi.

Maaliskuu 17: Amazon ilmoitti, että se jäädyttää kaikki ei välttämättömyystuotteiden FBA lähetykset Amazoniin.

Amazon myynnin tulevaisuus

Verkkokauppa on jo tämän kriisin yksi voittajista ja sitä kautta myös Amazon.

Tämä poikkeustila ei jatku ikuisesti, se on selvää, meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin selättää tämä virus. Virus tulee olemaan riesanamme niin kauan kunnes sille saadaan toimiva rokote. On vaikea sanoa, milloin tämä aikaisintaan tapahtuu, mutta todennäköistä on, että rokote saadaan ensi vuonna käyttöön.

Rajoitustoimenpiteillä on ollut vaikutusta ja on mahdollista, että epidemia Suomessakin hiipuu kun päästään kesään.

Myös Amazonin toimenpiteet tulevat seuraamaan miten tämä pandemia kehittyy, rajoituksia puretaan, kun tilanne paranee ja päinvastoin.

Joka tapauksessa nyt on mielestäni hyvä aika opetella Amazon myynti, jos siitä haluaa tehdä itselleen bisneksen. Amazonin tulosta pohjoismaihin on myös ollut pitkään jo puhetta ja sekin on jossakin vaiheessa tulossa.

Leave a Reply